Ympäristö haltuun taiteen voimin

Taiteen käsitys on nykyisin huomattavasti laajempi kuin katutaiteen alkuaikoina, jolloin kysymys siitä, onko kyseinen seiniin piirtely taidetta, tuntui relevantimmalta kuin nykyisin. Termin käsite on muovaantunut ajan mukaan ja nykyisin taiteena pidetään monia asioita, joita ei aiemmin tunnustettu sen piiriin.

Katutaide yhdistetään usein graffiteihin, mutta se käsittää myös muita ilmiöitä, kuten tarrataiteen, videoinstallaatiot kaupungeissa, katutaideteokset ja julistetaideteokset. Näistä tunnetuin on kuitenkin graffititaide, sillä se toi katutaiteen esille niin maailmalla kuin Suomessakin. Tällä muodolla on maassamme melko lyhyt historia, sillä se rantautui tänne vahvasti vasta 80-luvulla, jolloin suurin osa kansalaisista kauhisteli alikulkutunneleihin ja seiniin ilmestyneitä töherryksiä. Monet taiteilijatkin pitävät alan alkuaikoina töhertelynä, sillä spraypurkein varustautuneet eivät usein olleet kiinnostuneita taiteen tekemisestä, vaan lähinnä huomion hakemisesta.

2000-luvulla katutaiteesta on tullut hyväksytty muoto, joka kelpaa esiteltäväksi myös museoihin. Taiteen tilat ovat muuttuneet eikä sen arvoa rajaa enää paikka – taideteos talon seinällä koetaan yhtä arvokkaaksi kuin näyttelyyn aseteltu teos. Maailmalla katutaidetta on myyty tunnetuissa gallerioissa jo vuosikymmeniä, mutta esimerkiksi Suomessa alaa on pidetty anarkismin ilmentymismuotona aina näihin päiviin asti.

Osa taiteilijoista toki pohtii, kuinka katutaiteen käy, kun se astuu kaduilta salonkeihin – menettääkö se osan alkuvoimaista ilmaisuaan, joka kumpuaa katujen voimasta, tavasta ottaa tila haltuun ja rajojen rikkomisesta. Katutaide on kuitenkin vahvasti osana nykytaidetta ja sen tiimoilta on nähty näyttelyitä Kiasmassa, HAM:ssa ja Vantaan taidemuseossa, joka muuttui vuonna 2016 Artsiksi erikoistuen performansseihin, graffiteihin ja katutaiteeseen.

Ympäristötaide – taidetta siellä, missä et sitä odottanut

Ympäristötaide käsittää luonteeltaan monia erilaisia ilmaisumuotoja ja sen tärkein rajaus onkin taideteoksen paikka. Se on sijoitettu luontoon tai rakennettuun kohteeseen – usein teos on väliaikainen, mutta sen kesto vaihtelee hyvin paljon. Kyseessä voi olla esimerkiksi patsas, mutta myös tapahtuma.

Ympäristötaide jakaantuu tilataiteeseen, maataiteeseen ja yhteisötaiteeseen. Näistä jälkimmäinen on taiteilijan toteuttama projekti tietyn yhteisön kanssa ja sen tarkoitus on yleensä tuoda kommuunia ja sen asiaa esille. Ympäristötaiteella on vahvasti puhutteleva vaikutus, sillä se ilmestyy usein katsojan eteen arvaamatta. Muoto voi puhutella monin tavoin, kuten muistuttamalla luonnon kuormittamisesta, paikan ainutlaatuisuudesta tai jopa liikenteen turvallisuudesta. Ympäristötaidetta tuetaan valtion ja kunnan puolesta, osassa hankkeista on takana myös yksityisrahoitus.

Erilaiset taideteokset koristavat tiestöä. Teiden varsille on aseteltu patsaita tai esimerkiksi liittymiä on koristeltu valoteoksin. Erityisesti talviaikaan ne toimivat liikenneturvallisuuden puolesta ja myös maiseman kaunistajina, usein ne liittyvät jollain tavalla alueeseen ja sen kulttuuriperintöön. Ympäristötaidetta sitovat tietyt säännöt ja niiden pitää sopia paikkaan niin, etteivät ne aiheuta vaaratilanteita liikenteessä.

Taide muuttuu ja kehittyy

Katutaide oli aiemmin häiriköivien teinien sottailua, jota piiloteltiin kaupungin puhdistusoperaatioilla. Maailmalla erilaiset seinämaalaukset ja katutaideteokset ovat vallanneet alueita jo vuosikausia. Viime aikoina niitä on nähty myös Suomessa, sillä ilmapiiri alkaa olla otollinen taiteen uudelle askeleelle eteenpäin. Graffititaiteilijat ovat nykyisin todellakin artisteja eikä touhuun liity enää entisaikojen hämäräperäistä salassa maalailua.

Monet taitelijat toivovatkin graffititaiteelle hyväksyntää ja uskovat lopunkin töhertelyn päättyvän, jos ammattilaisille annetaan mahdollisuus tuoda taideteoksiaan näytille seinille, joita töhertelijät tuhrivat. Ammattitaitoisen graffitin päälle on suurempi kynnys alkaa sotkea ja sen myötä moni harmaa ja synkkä katumaisema saa uutta väriä ja ilmaisun kautta myös ajattelun aihetta. Graffititaide onkin tullut askeleita lähemmäs ympäristötaidetta, joka on aina kuulunut hyväksyttyjen taiteenmuotojen piiriin – nämä kaksi alaa vain ovat ponnistaneet alkuun erilaisista lähtökohdista.

Euroopan kulttuuripääkaupungit

EU lanseerasi vuonna 1985 silloisen Kreikan kulttuuriministerin aloitteesta projektin, joka on käytössä edelleen. Sen mukaan Euroopassa valitaan vuosittain kaksi kaupunkia kulttuuripääkaupunkiprojektiin, valinta tehdään Brysselissä hakemusten perusteella.

Yksi tärkeimpiä asioita on prosessiin hakeminen, sillä se saa usein aikaan vilkasta keskustelua ja pohdintaa liittyen kaupungin kulttuuriin, joka saattaa monesti jäädä valtuustoissakin muiden kiireellisten asioiden jalkoihin. Hakemukseen on kirjattava kaikki mahdollinen liittyen paikan kulttuuriarvoon ja se laittaa näkemään mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei olla aiemmin nähty. Hakemusta varten pohditaan esimerkiksi seuraavia asioita:

  • Millaiset mahdollisuudet kaupungilla on järjestää kulttuuritapahtumia tilojen puitteissa?
  • Paljonko budjetista on mahdollista lohkaista vanhojen tilojen elvyttämiseen ja mahdollisesti uusien kulttuurimekkojen rakentamiseen?
  • Mitä kulttuuri oikeastaan onkaan kyseisessä kaupungissa?
  • Mitä hyvää kaupungissa on kulttuuritapahtumien näkökulmasta ja mitä puutteita on havaittavissa?
  • Mikä on kaupungin ainutkertaisuus kulttuurillisesti ja kuinka sitä on mahdollista kehittää?

Hakemuksen jälkeen odotellaan tuloksia ja jos kaupunki hyväksytään kulttuuripääkaupunkien joukkoon, on edessä vuoden mittainen prosessi, jonka on tarkoitus tuoda sen kulttuuria tutuksi niin asukkaille kuin matkailijoillekin. Suomessa kulttuurikaupunkeja ovat olleet Helsinki vuonna 2000 ja Turku vuonna 2011. Vastuullisessa tehtävässä toimiminen edistää alueen kulttuuritarjonnan lisääntymistä, matkailijoiden määrä lisääntyy ja sosioekonominen toiminta saa lisää tukea.

Kulttuuria kaikille

Kulttuuripääkaupunkina toimiminen on tärkeä asia, sillä sen kautta kaupunkilaisille tarjoutuu mahdollisuus osallistua lukuisiin tapahtumiin ja hyötyä esimerkiksi yrittäjinä näkyvyydestä. Itse kaupungille titteli on matkailuvaltti, joka oikein käytettynä poimii lisäprojekteja vielä vuoden jälkeenkin.

Itse juhlavuotta edeltää useamman vuoden valmistelujakso, jonka aikana tapahtumat ja tilat sekä mahdolliset rakennusprojektit suunnitellaan tarkasti. Kyseessä on pitkä projekti, jonka on tarkoitus tähdätä juhlavuoteen, josta hyötyvät kaikki osapuolet. Alussa se käynnistyi tarpeesta vahvistaa yhteistä identiteettiä kulttuurillisesti, mutta nykyisin sen taloudelliset tavoitteet on jo tunnustettu ja se pyrkiikin toimimaan kulttuurisillan lisäksi vetoapuna paikallisille yrittäjille ja kulttuurialan toimijoille. Suuri kokonaisuus vahvistaa paikallisia verkostoja ja sen avulla voi solmia monia tulevaisuudessakin hyödyllisiä suhteita.

Kulttuuripääkaupunkihanke on myös muistutus taiteen tärkeydestä. Sen voima on merkittävä niin ihmisten yhdistäjänä kuin myös ilmaisuvapauden puolestapuhujana. Taiteen avulla voidaan käsitellä ja kehittää asioita, jotka muuten jäävät unohduksiin. Tulkinnat ja havainnot kutsuvat sen äärelle kyseisen hankkeen avulla kaikki kansalaiset ja muistuttavat siitä, että taiteen tulee päästä ihmisten ilmoille ahtaista ja tunkkaisista museosaleista, joihin kaikki eivät koe helpoksi astella sisään. Hanke onkin erinomainen tapa tuuletella taiteen ilmaisutapoja ja etsiä oikeita väyliä juuri kyseiselle kaupungille. Kysymys siitä, mikä on alueemme kulttuurillinen keskipiste, saa yleensä vastauksen vuoden aikana.

Oulustako kulttuuripääkaupunki vuonna 2026?

Oulu havittelee kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026. Hakemus on jätettävä vuonna 2020, joten tällä hetkellä se kerää ideoita kaupunkilaisilta. Paikan kaupunginvaltuuston idea onkin, että itse matka kulttuuripääkaupungiksi hakemisessa on tärkeämpi kuin lopputulos. Usein hankkeen aikana kehittyykin uusia ideoita ja kulttuuri laajenee tiloihin, jotka ovat saattaneet jäädä vähemmälle huomiolle.

Talouskriisin aikana projekti on koettu tervetulleeksi monessa mielessä, sillä menoista huolimatta on pystytty tekemään voittoa ja rakennettu jopa uusia rakennuksia kulttuurisen innostuksen siivittämänä. Oululle hyvänä esimerkkinä voi toimia esimerkiksi aiempi kulttuuripääkaupunki Turku, jolle vuosi 2011 toi paljon lisäarvoa.

Kulttuurivuotena Turussa järjestettiin noin 8000 eri tapahtumaa ja vuoden ajan tuotantovaikutusten arvioitiin nousseen noin 270 miljoonaan euroon. Tapahtumien rahoitus laitettiin pääosin valtion ja kaupungin vastuulle, mutta merkittävän osansa tekivät myös paikalliset yritykset ja yhteistyökumppanit. Vuoden aikana Turun Aurajoesta muodostui yhä tärkeämpi kokoontumispaikka turkulaisille ja sellaisena se on pysynyt vuoden jälkeenkin – joessa nähtiin monenlaisia esityksiä, jotka keräsivät rannoille sankat joukot katsojia. Entinen veturihalli valjastettiin näyttämöksi esityksille ja se sai nimekseen Logomo. Osa kulttuurivuoden taideteoksista jäi paikoilleen ja vuosi tarjosi monessa mielessä jatkumon kaupungin kulttuurihankkeiden kehittämiselle jatkossakin.

Veistotaide muovautuu aikakauden vaatimusten mukaiseksi

Veistotaide käsittää erilaisia taiteenmuotoja, joihin vaikuttaa vahvasti materiaalien käyttö. Veistotaiteesta puhuttaessa tarkoitetaan usein kuvanveistoa, joka on alan tärkein ja tunnetuin taiteellisen ilmaisun muoto. Kuvanveistotaiteella onkin pitkä historia ja antiikin ajoilta säilyneet veistokset muokkaavat yhä edelleen nykyisten kuvanveistäjien tyyliä ilmaista itseään.

Mitä on veistotaide?

Veistotaiteessa voidaan käyttää monenlaisia eri materiaaleja kuten savi, kivi, metalli, puu, lasi, lumi, jää ja hiekka. Materiaalien käyttö on nykyisin aiempaa rajattomampaa ja monet taiteilijat yhdistelevät niitä ennakkoluulottomasti. Perinteisien materiaalien rinnalla on nähty myös paperia ja muovia.

Veistotaidetta on esillä joka paikassa. Lenkillä omassa kotikaupungissa voi törmätä puistoissa lukuisiin patsaisiin ja esimerkiksi vanhoissa asuintaloissa saattaa olla kuvanveistäjältä tilattu reliefi tai patsas koristamassa talon päätyä. Veistotaidetta on esillä museoiden lisäksi myös esimerkiksi hautausmaiden hautakivissä, yritysten tiloissa ja julkisten rakennusten koristeina.

Veistotaiteen menneisyys

Länsimaiseen kuvanveistotaiteeseen on vaikuttanut vahvasti antiikin Kreikan aikainen taide. Antiikin Kreikassa kuvanveistäjät olivat oma kiltansa, jota pidettiin muiden käsityöläisten tavoin tärkeinä työntekijöinä. Eri aikakausilla suosittiin erilaisia ilmaisukeinoja ja vaatimukset olivat vahvasti sidoksissa sen hetkisen hallitsijan näkemyksiin. Ensimmäisellä aikakaudella eli arkaaisella ajanjaksolla suosittiin patsaita, jotka poikkesivat usein tavallisesta ihmisestä yli-inhimillisin piirtein. Antiikin Kreikassa kuvanveisto keskittyi kuvaamaan ihmistä ja ihmisen keho sen toimintoineen olikin jatkuvan tarkastelun alla myös veistotaiteen puolesta. Seuraavalla aikakaudella keskityttiin tarkastelemaan yhä enemmin ihmisen liikkuvaa kehoa ja pyrittiin vangitsemaan se erilaisissa suorituksissa. Kuvataide keskittyi useimmiten ihanteisiin, ei todellisuuteen ja tuona aikana ihailtiin liikunnallista, lihaksikasta kehoa. Hellenistisellä kaudella siirryttiin monimutkaisempiin veistoaiheisiin ja veistoksiin tuli mukaan realismi.

Renessanssi toi veistotaiteeseen ihmisen kehon tarkemman tarkastelun ja töissä onkin nähtävillä mittasuhteiden oikeaoppisuus. Renessanssin aikana käytettiin usein aitoja malleja ja ihmisen kehon ylistys nousi keskiajan jälkeen taas antiikin Kreikan tasolle. Donatello oli yksi aikakauden tunnetuimpia kuvanveistäjiä ja hänen veistoksissaan on nähtävillä monia antiikin Kreikasta lainattuja piirteitä.

Veistotaide mielenilmaisuna

Veistotaiteen eri aikakauden liittyvät myös vahvasti sen ajan tapahtumiin. Esimerkiksi Suomessa sotien jälkeiset veistokset olivat usein sotasankareihin liittyviä ja nykyisin taas kuvanveistotaiteeseen on tullut mukaan myös tekijän halu tuoda esille oma mielipide joka saattaa liittyä vaikka huoleen luonnontilasta. Moderni kuvanveisto mursi pitkään käytössä olleita sääntöjä ja sen myötä taiteenlajissa lisääntyi kantaaottavuus yhteiskunnallisiin teemoihin.

Nykyisin kuvanveistotaide ei olekaan vain ihmistä kuvaavia patsaita jalustalla vaan yhä useammin teos voi olla abstrakti taideteos eikä sen paikka ole ainoastaan jalustalla. Nykytaiteilijat suuntautuvat vahvemmin abstrakteihin veistoksiin kuin henkilöpatsaisiin ja alasta on tullut vahvemmin taiteellinen kuin se oli esimerkiksi antiikin Kreikassa. Veistos voi roikkua ilmassa tai se voi olla kiinnitettynä seinään, materiaalien vapaampi käyttö on tuonut alalle myös teoksia, joissa on liikkuvia osia ja niissä olevat osat saattavat reagoida värien vaihdolla digitaalisin apukeinoin. Kautta aikojen veistotaidetta on käytetty erilaisten sankareiden esille tuomisessa ja monissa paikoissa onkin esillä kaupungin perustajan tai muuten varteenotettavan merkkihenkilön näköispatsas.

Uudet materiaalit, uudet tapahtumat

Erilaisten materiaalien muokkaus on auttanut veistotaidetta valloittamaan uusia ulottuvuuksia. Lumi- ja jääveisto sekä hiekkaveistokset ovat saaneet yleisöä, jota perinteinen kuvanveistotaide ei ole ehkä kiinnostanut. Materiaaleina kyseiset luomukset ovat hetkellisiä ja usein niiden ympärille onkin järjestetty isompi tapahtuma, joka kerää katsojia sankoin joukoin. Lumenveisto on suosittu laji esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Japanissa, jossa tapahtumat keräävät monesti jopa miljoonayleisöjä. Hiekkaveistokset ovat tulleet viime vuosina tutuiksi myös Suomessa, jossa ne ovat muodostuneet osaksi kesäisiä tapahtumia.